« takaisin

Työn iloa itselle ja muille – työssä innostuminen kannattaa

21.11.2018

työssä innostuminen kannattaa

Tiedät varmasti sen tunteen, kun lempibändisi ilmoittaa tulevansa kotikaupunkiisi keikalle, ystäväsi kertoo hyviä uutisia tai huomaat itse keksineesi ratkaisun johonkin pidempään vaivanneeseen ongelmaan? Tapahtuu innostuminen. Ajatus kirkastuu, koko olemus valpastuu ja lähdet eteenpäin täynnä toimintaa. Joskus tekee myös mieli konkreettisesti nostaa kädet ilmaan, hyppiä tasajalkaa ja kiljua onnesta. Innostuminen on helppoa arkielämässä, kun saat tehdä juuri sitä, mikä eniten kiinnostaa. Mutta entä töissä? Kuuluuko työstään innostua, saako töissä ylipäätään innostua?

Toisen roska on toisen aarre – myös innostumisen aiheissa

Itse olen innostunut esimerkiksi siitä, kun neuvottelut tiedonvaihdosta työterveysaseman kanssa vihdoin etenivät vaikeasta alusta huolimatta. Puhumattakaan siitä, kun vuosikausia toivottu keskustelukanava vakuutusyhtiön kanssa avautui. Olen innostunut täysin siitä, kun työkaveri pitkällisten tutkimusten jälkeen löysi järjestelmämme käyttäjiä kiusanneen erikoisen bugin. Olen sananmukaisesti hihkunut riemusta, kun Verohallinto ilmoitti miettivänsä tiedonantovelvollisuuden uusimista niin, että muutama vaikeasti kerättävä tieto niputetaan jatkossa yhden otsikon alle.

Jokainen näistä innostumisista on aiheuttanut hyväntahtoisia naurahduksia työkavereissani. Muissa kanssaihmisissä näiden selittäminen saa aikaan myös kummastuneita katseita – enkä lainkaan ihmettele, jos sinä siellä ruudun toisella puolella hieman pyörittelet nyt silmiäsi. Onneksi se ei haittaa. Innostumisen huumassa muiden ajatuksilla ei ole väliä, on vain se oma into ja kirkas ajatus!

Innostuminen työssä antaa lisävirtaa

Koko ajan ei tietenkään voi tai jaksa olla innoissaan. Nuo innostumisen hetket, joina ihan aidosti tekee mieli heittää kädet ilmaan ja vaikka tehdä kärrynpyörä, antavat kuitenkin huimasti voimaa ja energiaa. Sitten jaksaa taas hetken aikaa siitä harmaampaakin arkea. Hyvän fiiliksen lisäksi työstä innostuminen lisää myös työn tuottavuutta, eli käsillä on varsinainen win-win-tilanne.

Kun töihin saa tulla omana itsenään, on helppoa ja turvallista myös riemuita hassuista asioista. Työkaverit ehkä hymyilevät innolle ääneen, mutta lopulta kaikille jää hyvä mieli. Ehkäpä joku jopa innostuu innostumisesta edelleen! Mistä sinä olet viimeksi innostunut töissä?

Haluatko lukea lisää, miten meillä Vastuu Groupilla innostutaan työpäivien aikana? Lue siinä tapauksessa blogipostaus pöytälätkästä ja pingiksestä!

PS: Mitä saat lisäetuna siitä, että innostut kaverin onnistumisesta? Saat kaverillekin hymyn huulille, kun huomioit hänet.


Lue lisää aiheesta