« takaisin

Työkavereiden avun merkityksestä

22.3.2017

työkavereiden_avun_merkityksestä.jpeg

Jo työhaastattelussa tunsin, että Tilaajavastuu on erityinen työpaikka. Ihastuin heti suureen vapauteen ja vastuuseen. Olin aiemmin työskennellyt isommissa organisaatioissa, ja pienen organisaation edut tulivat ilmi heti ensimmäisinä työviikkoina. Me-henki oli Tilaajavastuulla aivan erilainen kuin muualla. Kävimme koko porukka yhdessä lounaalla ja yhden ongelmat olivat kaikkien ongelmia, hyvässä mielessä. Meillä ei ole koskaan ollut kiveen hakattuja sääntöjä, vaan täällä luotetaan ihmisten omaan järkeen ja sydämeen.

Arvostan sitä, että voin luottaa työkavereiden apuun ja saan tarvitsemaani tukea tarpeen tullen. Tällainen tuki ei ole itsestäänselvyys. Liian usein hankalissa tilanteissa aletaankin epäillä oman porukan osaamista ja tekoja ja luotetaan mieluummin ulkopuolisen sanaan. Tilaajavastuulla me uskomme omaan osaamiseemme koko organisaation tasolla ja voimme luottaa siihen, että työkaveri ei ole heittämässä sinua bussin alle, jos tulee hankala tilanne vastaan.

Työkaverit auttavat myös työpaikan ulkopuolella. Sydäntäni lämmitti, kun muutimme perheeni kanssa Turusta Helsinkiin ja ennen kuin olin edes kysynyt keneltäkään muuttoapua, kolme työkaveriani oli ilmoittautunut kantoavuksi. Meillä on myös yhteisiä kauppareissuja, jolloin henkilöt joilla ei ole autoa, saavat ostettua painavat ostokset autokyydityksen kera.

Kimppakyytejä harrastetaan myös ahkerasti samasta suunnasta tulevien kesken, etenkin koiranilman sattuessa. Työkaverit jeesaavat myös kesäkuntoon pääsemisessä. Käymme porukalla salilla ja tsemppaamme toisiamme. Olemme yrittäneet auttaa myös kumppanin etsinnässä, mutta siitä ei ole vielä pysyviä tuloksia.

Minun mielestäni työkavereiden kesken jaettu apu kielii syvästä välittämisestä. Me välitämme toisistamme, ja se on mahtavaa!

Tutustu myös  Lassen kirjoitukseen luottamuksestaEllin kirjoitukseen kiittämisestä sekä Amandan kirjoitukseen HR:stä.

Saaran kirjoitus jatkaa postaussarjaa, jossa kerromme yrityskulttuuristamme ja polustamme itseohjautuvana organisaationa. Voit tilata blogipostauksemme sähköpostiisi ja pysyt näin ajan tasalla matkamme kulusta.


Lue lisää aiheesta