« takaisin

Vastuu Groupilla on mahtava fiilis

21.3.2018

Vastuu Groupilla on mahtava fiilis.jpg

Hyvä, mahtava, avoin, iloinen. Näillä adjektiiveilla voi mielestäni luonnehtia päivittäistä fiilistä Perkkalla. Loistava tunnelma toimistollamme näkyy iloisina ja motivoituneina työntekijöinä, sekä tietenkin työporukastamme kummunneina pitkäaikaisina ystävyyksinä. Lisäksi hyvästä fiiliksestä toimistollamme kertoo myös mahtava Great Place to Work® -sijoituksemme.

Hyvä fiilis kertaantuu

Hyvä ja kannustava ilmapiiri on työyhteisössä ensiarvoisen tärkeää. Työntekijät jaksavat paremmin, kun vastuun ja velvollisuuksien ohessa jokainen voi hyvin työssään. Meillä panostetaan hyvän työilmapiiriin. Tässä siis meidän vinkkimme hyvän fiiliksen ylläpitoon:

  1. Muistakaa kiittää työkaveria hyvästä työstä. Kiitos on pieni sana, mutta sitäkin voimakkaampi. Aina sanat eivät kuitenkaan riitä, joten meidän toimistolta löytyy myös mahtava kiitoskaappi, jonka uumenista työkaverille voi kaivaa tarpeen vaatiessa pienen palkinnon kiitokseksi hyvästä työstä.
  2. Anna vastuuta ja velvollisuuksia sopivassa suhteessa. Itseohjautuvuus ja yhdistettynä vapaaseen etätyöskentelymahdollisuuteen luo ympärilleen hyvää, sillä omaan työaikaan ja työpäivien sisältöön itse vaikuttaminen luo työpaikalle joustavuutta ja luottamusta.
  3. Panosta avoimeen keskustelukulttuuriin ja toimivaan sisäiseen viestintään. Meillä jokaisella on mahdollisuus tehdä päätöksiä ja saada äänensä kuuluviin. Toimivasta sisäisestä viestinnästä huolehditaan puolestaan osaavan viestijän, viestintäkanavien ja maanantaisen stand-upin avulla.
  4. Pitäkää yhdessä hauskaa! Hyvä fiilis kertaantuu. Pitäkää yhdessä hauskaa ja naurakaa työkavereidenne kanssa. Vaikka työpaikalla ollaan tekemässä töitä, ei päiviä tarvitse viettää otsa rypyssä. Meillä työpaikkahauskaa pidetään esimerkiksi jääkiekkopelin ääressä.
  5. Tarjoa työntekijöille rajaton määrä hyvää kahvia. Kaikkihan sen tietää, että parhaat ideat ja rentouttavimmat tauot vietetään hyvän kahvin parissa. Ottakaa siis kupponen hyvää kahvia ja viettäkää kiireistenkin työpäivien lomassa hetki hyvien työkavereiden kanssa.

Haluatko lukea lisää Vastuu Groupin yrityskulttuurista? Kurkkaa siinä tapauksessa tänne.

PS: Joskus meilläkin stressataan. Hyvä fiilis ei tarkoita sitä, että meillä olisi aina hauskaa ja työpäivät rentoja. Myös meillä on hetkemme, jolloin hommat kasaantuvat, stressaa ja työnteosta ei tunnu tulevan mitään. Onneksi meillä on kuitenkin koossa mahtava porukka, joka haluaa auttaa työkavereitaan tiukan paikan tullen, vaikka se tarkoittaisi omassa työajassaan joustamista. Ainiin, ja meille töihin saa myös tulla hieman huonollakin tuulella. Tämä luo lopulta hyvää fiilistä, sillä työntekijämme uskaltavat olla aina omia itsejään!


Lue lisää aiheesta