Taitorekisterin ABC

Taitorekisteri_abc.jpeg

Uuden palvelun luominen tyhjästä on pitkä prosessi. Etenkin, jos palvelun tarkoituksena on helpottaa jotakin niinkin massiivista ja kirjavaa kokonaisuutta kuin lukuisten ammattipätevyyksien viidakko ja niistä aiheutuva korttiralli. Kun julkaisimme Taitorekisterin, emme voineet sanoa sen kehitystyön olevan päättynyt – se oli oikeastaan vasta alkamassa. Kuitenkin jo nyt Taitorekisterin kanssa pääsee mukavasti alkuun: siellä on noin 30 yleisimmän rakennusalan ammattipätevyyden pätevyystyypit, esimerkiksi SETIn myöntämä sähkötyöturvallisuuspätevyys tai Aluehallintoviraston ylläpitämä tieto asbestipurkutyöpätevyydestä. Osan näistä pätevyyksistä verifioimme lähderekisteristä. Tarkoituksena on, että yhä useampi ammattipätevyys olisi luettavissa Taitorekisteristä, joten täydennämme Taitorekisteristä luettavissa olevia pätevyyksiä edelleen.

Mitä, missä, milloin?

Mikä Taitorekisteri sitten on? Se on sähköinen, keskitetty ammattipätevyys- ja osaamisrekisteri. Palvelun avulla voi hallinnoida yrityksen ja sen työntekijöiden pätevyyksiä ja pitää ne ajan tasalla. Taitorekisterin ideana on koota ammattipätevyydet yhteen paikkaan, jossa niitä on helpompi hallinnoida ja josta ne ovat luettavissa helposti ja keskitetysti: joko selaimella tai Valttikortilta erillisen mobiilisovelluksen avulla.

Taitorekisteri löytyy uudelta yritystililtämme, ja voit aktivoida sen käyttöösi itse. Valitse vain kohta Taitorekisteri sisäänkirjautumisen jälkeen ja valitse yrityksellesi sopiva palvelutaso. Sen jälkeen voitkin alkaa syöttää pätevyyksiä työntekijöillesi. Tietoja voi syöttää yksittäin, Excel-tiedoston avulla tai tulevaisuudessa rajapinnan kautta. Taitorekisteriä käytetään siis selainpohjaisella käyttöliittymällä. Osa pätevyystiedoista, kuten SETIn sähkötyöturvallisuuspätevyys, päivittyy Taitorekisteriin automaattisesti alkuperäisestä rekisteristä.

Taitorekisteri linkittyy myös muihin palveluihimme, ja se käyttää samoja työntekijätietoja, joita Ilmoita-palveluun on syötetty. Työntekijän yksilöintiin käytetään henkilön veronumeroa.

Lisää taitoja tulevaisuudessa

Kehitämme Taitorekisteriä jatkuvasti. Tarkoituksenamme on laajentaa sekä pätevyyksien että yhteistyökumppaneiden määrää. Uutena pätevyytenä Taitorekisteristä löytyy esimerkiksi työturvallisuuskortti, jonka voimassaolon varmennamme aina Työturvallisuuskeskuksen rekisteristä. Jatkossa taidot ovat siis luettavissa yhä useammasta järjestelmästä. Lisäksi tulevaisuudessa kouluttajat voivat syöttää pätevyyksiä rekisteriin itse heti koulutuksen jälkeen. Hyppää kelkkaan ja pysy kuulolla!

Haluatko lisätietoja palvelusta? Tutustu palveluun tästä:

Tutustu Taitorekisteriin tästä!


Saila Marttila

Saila Marttila

Saila on suomen kielen maisteri ja ilopilleri, joka kirjoittaa vierailevana kirjoittajana blogissamme palveluistamme ja ajankohtaisista asioista. Saila työskenteli Tilaajavastuulla vuosina 2015-2017.

Katso kaikki hänen kirjoituksensa