« takaisin

Palveluntarjoajan painajainen

30.11.2016

kriisikuva.jpg

 

Perjantaina saimme palvelinsalitarjoajaltamme tiedon siitä, että he suorittavat hätähuollon palvelimilla maanantain 28.11. klo 22.00 ja tiistain 29.11. klo 06.00 välisenä aikana. Lähdimme heti kartoittamaan hätähuollon mahdollisia vaikutuksia Tilaajavastuun palveluihin. Tiistaiaamuna selvisi, että hätähuollon vaikutukset olivat paljon laajemmat kuin oli ennakoitu.

Hätähuollon jälkeen palveluidemme uudelleenkäynnistyminen epäonnistui. Olemme siitä lähtien tehneet hartiavoimin yhteistyötä saadaksemme palvelut jälleen toimimaan. Tästä huolimatta ongelmat palveluissamme jatkuivat vielä tiistaina ja keskiviikkona. Ongelman korjaamiseksi vaihdoimme uusiin palvelimiin, mutta tästäkin huolimatta palveluiden käynnistämisessä oli ongelmia. Keskiviikkona klo 10.41 kaikki Tilaajavastuun palvelut saatiin nostettua, ja asiakkaamme pääsivät jälleen käyttämään palveluitamme.

Palvelukatkos aiheutti tietenkin paljon vaivaa asiakkaillemme. Olemme kiitollisia ymmärtäväisistä asiakkaista ja pyrimme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman hyvin tässä poikkeustilanteessa. Olemme tehneet yhteistyötä myös Verohallinnon ja Aluehallintoviraston kanssa ja tiedottaneet heitä katkoksesta.

Ongelman ratkaisemiseksi perustimme kriisikeskuksen toimistollemme. Tekninen osastomme työskenteli yötä päivää, ja muu tiimimme teki kaikkensa auttaakseen asiakkaitamme. Tiedotimme tunnin välein tilanteesta verkkosivuillamme ja toimitimme Luotettava Kumppani -raportteja pyytäville asiakkaille sähköpostitse.

Tilaajavastuulaisten tiimihenki on noussut tärkeään rooliin tilanteen hoitamisessa. Kaveria ei jätetä – oli sitten kyse asiakkaasta tai kollegasta. Pahoittelemme syvästi asiakkaillemme aiheutunutta vaivaa ja kiitämme kärsivällisyydestänne.

Jos tämä voi tapahtua meille kaikista varotoimista huolimatta, se voi tapahtua mille tahansa yritykselle. Varmistakaa tekin, että olette valmiina, jos pahin tapahtuu.


Lue lisää aiheesta