10.04.2019

Luottamus syntyy vilpittömistä teoista

Yhteen elämäni tärkeimmistä ja pisimmistä ystävyyssuhteista valettiin perusta eräällä lukion välitunnilla 2000-luvun alussa. Potkimme muutaman kaverin kanssa footbagia koulun pihalla, uhkarohkean lähellä parkissa olleita skoottereita. Lopulta vääjäämätön tapahtui ja minä "säkkiä" tavoitellessani osuinkin pelivälineen sijasta potkullani skootterin takalamppuun.

Lue lisää
02.04.2019

Valttikortti on henkilötunnisteiden ässä

Työturvallisuus, veronumerolaki ja harmaan talouden torjuminen! Siinäpä monta hyvää syytä käyttää rakennustyömaalla henkilötunnistetta. Henkilötunnisteen käyttö perustuu työturvallisuus- ja veronumerolakeihin, joiden avulla parannetaan työturvallisuutta ja torjutaan harmaata taloutta.

Lue lisää
28.03.2019

Suomi tienhaarassa – edessämme on rohkeuden tai pelon tie

Maailmassa on käynnissä iso murros. Teknologian merkitys kasvaa räjähdysmäisesti ihmisten arkielämässä, yritysten kasvutarinoissa ja maapallon tervehdyttämisessä. Suomelle on pienenä ja teknologiahulluna maana pedattu paalupaikka tässä murroksessa.

Kyse ei ole kuitenkaan ainoastaan teknologiasta, vaan myös ihmisistä. Pitkään murrosta seuranneena olen huomannut kyseen olevan siitä, uskallammeko me ihmisinä tarttua rohkeasti murroksen tuomiin mahdollisuuksiin. Tämä on tietoinen valinta, koska se vaatii muutosta tavoissamme ajatella asioita, toimia, johtaa ja ennen kaikkea kohdata uusia asioita.

Lue lisää
13.03.2019

Mistä arvomme syntyvät?

Rohkeus, kunnioitus ja inhimillisyys ovat Tilaajavastuun arvot. Filosofiakirjassamme lukee: ”Jotta pääsemme kohti unelmaamme, tarvitsemme rohkeutta tehdä päätöksiä, inhimillisen työyhteisön ja kunnioitusta toisiamme kohtaan. Näistä syntyy luottamus toistemme välille, joka on meidän kaiken tekemisemme ydin.” Luottamus, joka näkyy meillä kaikessa tekemisessämme ja palveluissamme, joita kehitämme ja rakennamme.

Lue lisää
08.03.2019

Naisten asemaa edistämällä parannetaan koko maailmaa

Monelle meistä naistenpäivä tarkoittaa erilaisia huomionosoituksia, kuten suklaata ja ruusuja. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta hemmottelun keskellä voi helposti unohtua, miksi naistenpäivä onkaan olemassa.

Lue lisää
28.02.2019

Kaipaako Luotettava Kumppani -raporttisi päivitystä?

Oletko ollut tilanteessa, jossa Luotettava Kumppani -raportin tietoja on pitänyt päivittää tulipalokiireellä? Tilanne saattaa osua kohdalle, kun esimerkiksi vakuutusyhtiösi on vaihtunut tai noudatetun työehtosopimuksen kohdalla on tapahtunut muutoksia. Osa raportilla olevista tiedoista tarvitsee virallisen todistuksen, kun taas toisten tietojen osalta riittää kirjallinen ilmoitus. Tässä postauksessa pureudutaan siihen, mikä tieto kuuluu mihinkin kategoriaan ja miten Luotettava Kumppani -raportin tiedot saa päivitettyä nopeimmin.

Lue lisää
21.02.2019

Tarjoustyöskentely tehokkaaksi – 5 vinkkiä selkeän tarjouksen luomiseen

Oletko koskaan tuskaillut tarjousten tekemisen kanssa ja miettinyt, millaisessa formaatissa ne kannattaa tehdä? Et ole yksin – partnerimme Duuersin tekemän tutkimuksen mukaan useimmat rakennusalan yritykset käyttävät jopa 30 tuntia kuukaudessa tarjousten tekemiseen, ja silti vain yksi kymmenestä tarjouksesta hyväksytään. Toisin sanoen arvokasta aikaa tuhlataan runsaasti tarjousten tekemiseen. Tutkimuksessa selvisi myös, että isoissa urakoissa alihankinta ja lisätyö tuottavat suuren määrän tarjouspyyntöjä ja tarjouksia, joiden laadussa, vertailtavuudessa ja läpimenoprosentissa on huomattavasti parantamisen varaa. 

Lue lisää
19.02.2019

Veronumerorekisterin päivitys – ketkä rekisteristä poistetaan ja miksi?

Viime vuosien aikana jokainen rakennusalan työntekijä on vähintäänkin kuullut Verohallinnon ylläpitämästä rakennusalan julkisesta veronumerorekisteristä – tuttavallisemmin veronumerorekisteristä. Yksi veronumerorekisterin ominaisuuksista ollut se, että merkintää rekisteriin tarvitsee pyytää vain kerran. Rekisteristä on voitu poistaa henkilöitä näiden omasta pyynnöstä, mutta jos et pyydä, olet ja pysyt siellä.

Lue lisää
14.02.2019

Näin löydät täydellisen Luotettavan Kumppanin

Kevään lähestyessä monella meistä alkaa pyöriä mielessä Luotettavan Kumppanin löytäminen. Toiset saattavat tarvita Luotettavaa Kumppania kertaluontoiselle keikalle, toiset hakevat pidempiaikaista kumppanuutta toistuviin ja pitkäaikaisiin tarpeisiin. Luotettava Kumppani ei ole mikään tavallinen kaveri, sillä hänen taustansa on syynätty tarkkaan, jotta Luotettavaa Kumppania etsivän ei tarvitsisi huolehtia siitä. Mutta mistä sellaisen Luotettavan Kumppanin sitten löytäisi?

Lue lisää
08.02.2019

GPTW 2019 – pääsimme taas juhlimaan työpaikkamme mahtavuutta

Kuten ennen joulua kerroimme, on Tilaajavastuu jälleen sertifioidusti hyvä työpaikka. Tänä vuonna ylsimme Great Place to Work® -listauksessa keskisuurten yritysten (50–499 työntekijää) 17. sijalle! Sijoitus on mahtava, sillä tutkimukseen osallistui yhteensä 150 organisaatiota. Tieto tuoreimmasta sijoituksestamme julkistettiin Suomen parhaat työpaikat 2019 -gaalassa, jonka tunnelmia voit kurkkia Instastamme.

Lue lisää

Pysy aina ajan tasalla ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Suosituimmat kirjoitukset

Viimeisimmät kirjoitukset