« takaisin

Luotettavien Kumppaneiden työterveyshuoltotietojen päivittyminen

tyoterveyshuoltokysely.jpg

Vuonna 2007 voimaan astunut tilaajavastuulaki velvoittaa tilaajia tarkastamaan, että alihankkijat täyttävät lakisääteiset velvoitteensa. Tilaajavastuulain mukaan tilaajan on selvitettävä esimerkiksi se, onko alihankkijalla verovelkaa. Jos alihankkijalla on palkattua työvoimaa, tilaajan on selvitettävä myös esimerkiksi noudatettava työehtosopimus ja se, onko työterveyshuolto järjestetty. Tarkemman erittelyn tilaajavastuulain edellyttämistä selvitettävistä tiedoista voit lukea täältä. Tilaajavastuulain tarkoituksena on edistää yritysten välistä reilua kilpailua, ja sen noudattamista valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Vuoden 2007 jälkeen tilaajavastuulaki on ehtinyt jo uudistuakin. 1.9.2015 astui voimaan muutos, josta lähtien tilaajan on pitänyt selvittää tieto siitä, onko toimittaja järjestänyt työntekijöilleen työterveyshuollon. Itse lakitekstissä ei ole tämän tarkemmin määritelty, miten tämä selvitysvelvollisuus toteutetaan. Lain esitöissä ohjeistetaan, että selvitysvelvollisuuden voi täyttää työterveyssopimuksen esittämisellä. Selvitykseksi riittää myös sopimuspuolen itse laatima kirjallinen selvitys, josta ilmenee lakisääteisen työterveyshuollon järjestäminen. Tällöin selvityksestä tulisi ilmetä vähintään se, missä työntekijöiden työterveyshuolto on sovittu järjestettävän.

Miten työterveyshuoltotieto ilmestyy Luotettava Kumppani -raportille?

Kaikki tilaajavastuulain mukaiset tiedot on tarkistettava kolmen kuukauden välein. Jotta Luotettava Kumppani -raportilla olevat tilaajavastuutiedot olisivat aina ajan tasalla, päivitämme myös työterveyshuoltotiedot säännöllisesti. Saamme tiedot automaattisesti Suomen Terveystalolta, Mehiläiseltä, Euromedfin Oy:ltä, Oy KristinaMedi Ab;lta, Promedi Oy:ltä, Kuninkaantien työterveydeltä, Attendo Terveyspalvelut Oy:lta, lääkärikeskus Aavalta ja Ipsorum Oy:ltä. Näiden palveluntarjoajien työterveysasiakkaiden ei siis tarvitse ilmoittaa enää meille tietoa työterveyshuollon järjestämisestä.

Koska emme saa kaikilta palveluntarjoajilta vielä tietoja automaattisesti, lähetämme muiden palveluntarjoajien työterveysasiakkaille kyselyn työterveyshuollon järjestämisestä sähköisesti ja päivitämme tiedot Luotettava Kumppani -raportille sen perusteella. Lähetämme tietojen vahvistuspyynnön työterveyshuoltotietonsa ilmoittaneille Luotettaville Kumppaneille 6 - 8 viikon välein. Käytäthän päivityspyynnössä olevaa linkkiä, jonka avulla tiedot saadaan helpoiten vahvistettua meille!

Jos viimeisin työterveystieto palvelussamme on yli kolme kuukautta vanha, on tieto tilaajavastuulain tulkinnan mukaan vanhentunut, eikä tieto työterveyshuollon järjestämisestä näy yritysraportillasi. Siksi on tärkeää, että vahvistat yrityksesi tiedot kyselymme kautta.

Työterveyshuollon alihankintasopimukset Luotettava Kumppani -raportilla

Työterveyshuollon palveluntarjoajat voivat tehdä alihankinta- tai yhteistyösopimuksia toisten palveluntarjoajien kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakas voi mennä toisen työterveyspalveluntarjoajan toimipisteeseen, jos kyseisellä paikkakunnalla ei ole varsinaisen sopimuskumppanin palveluverkostoa. Luotettava Kumppani -raportilla on tiedot vain suorista sopimuksista terveyspalveluiden kanssa, ja tiedot alihankintasopimuksista jätetään pois.

Päätös alihankintasopimusten poisjättämisestä on tehty yhteistyössä työterveyshuollon palveluntarjoajien kanssa. Luotettava Kumppani -raportilla julkaistaan vain tieto asiakkaamme varsinaisen työterveyshuollon sopimuskumppanista, ei sopimuskumppanin mahdollisista yhteistyösopimuksista.

Kevennä hallinnollista kuormaasi ja ota kaikki hyöty irti

Luotettavana Kumppanina vältyt erillisten selvitysten laatimiselta ja toimittamiselta, koska saat kaikki tilaajavastuutietosi kätevästi näkyviin yhdelle raportille. Luotettavan Kumppanin kannattaa myös hyödyntää kumppanuuttaan markkinoinnissa ja tarjouskilpailuissa: läpinäkyvät tilaajavastuutiedot antavat tilaajalle kuvan rehellisesti toimivasta yrityksestä.

Lataa itsellesi käyttöön maksuton markkinointioppaamme ja ota palvelusta kaikki hyöty irti:

Lataa markkinointiopas tästä


Lue lisää aiheesta