« takaisin

Luotettavan Kumppanin työterveyshuoltotiedot raportilla

03.1.2017

 kaupparekisteriote_päivitys.jpg

Vuonna 2007 voimaan astunut tilaajavastuulaki velvoittaa tilaajia tarkastamaan, että alihankkijat täyttävät omalta osaltaan lakisääteiset velvoitteensa. Tarkemman erittelyn tilaajavastuulain edellyttämistä selvitettävistä tiedoista voit lukea täältä. Lain tarkoituksena on edistää yritysten välistä reilua kilpailua, ja sen noudattamista valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Tilaajavastuulaki uudistui 1.9.2015, ja siitä lähtien myös tieto työterveyshuollon järjestämisestä on pitänyt selvittää. Laissa ei ole tämän tarkemmin määritelty, miten selvitysvelvollisuus toteutetaan. Lain esitöissä ohjeistetaan, että selvitysvelvollisuuden voi täyttää esittämällä tilaajalle työterveyshuoltosopimuksen.  Selvitykseksi riittää myös sopimuspuolen itse laatima kirjallinen selvitys, josta ilmenee lakisääteisen työterveyshuollon järjestäminen. Tällöin selvityksestä tulisi ilmetä vähintään se, missä työntekijöiden työterveyshuolto on sovittu järjestettävän.

Päivitämme tiedot työterveyshuollon järjestämisestä Luotettava Kumppani -raportille asiakkaille lähetettävien työterveyshuoltokyselyjen perusteella. Mehiläisen ja Suomen Terveystalon asiakkaiden osalta työterveyshuoltotieto päivitetään raportille automaattisesti.

Työterveyshuollon alihankintasopimukset Luotettava Kumppani -raportilla

Työterveyshuollon palveluntarjoajat voivat tehdä alihankinta- tai yhteistyösopimuksia toisten palveluntarjoajien kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakas voi mennä toisen työterveyspalveluntarjoajan toimipisteeseen, jos kyseisellä paikkakunnalla ei ole tämän varsinaisen sopimuskumppanin palveluverkostoa.

Aloitimme syksyllä 2016 automaattisen tiedonvaihdon Mehiläisen ja Suomen Terveystalon kanssa, jolloin myös työterveyshuollon alihankintasopimusten tiedot päivitettiin asiakkaidemme raporteille. Tämä kuitenkin aiheutti epäselvyyttä ja hämmennystä asiakkaidemme keskuudessa. Jatkossa Luotettava Kumppani -raportilla on tiedot vain suorista sopimuksista terveyspalveluiden kanssa, ja tiedot alihankintasopimuksista jätetään pois.

Päätös alihankintasopimusten poisjättämisestä on tehty yhteistyössä työterveyshuollon palveluntarjoajien kanssa. Siksi Luotettava Kumppani -raportilla ei vastedes esitetä tulkintoja tai tietoja työterveyshuollon palveluntarjoajien välisistä alihankintasopimuksista. Raportilla julkaistaan vain tieto asiakkaamme varsinaisen työterveyshuollon sopimuskumppanista, ei sopimuskumppanin mahdollisista yhteistyösopimuksista.

Jos sopimuksentekovaiheessa ei ole vielä velvollisuutta järjestää työterveyshuoltoa, on tilaajalle annettava selvitys siitä, miten yritys aikoo järjestää työntekijöiden työterveyshuollon. Työnantaja voi järjestää työterveyspalvelut itse tai ostaa ne yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Kunnan terveyskeskus järjestää työterveyshuollon palveluita niitä haluaville työnantajille. Työnantajan velvollisuudet työterveyshuoltoon liittyen on säädetty työterveyshuoltolaissa

Kevennä hallinnollista kuormaasi ja ota kaikki hyöty irti

Luotettavana Kumppanina vältyt erillisten selvitysten laatimiselta ja toimittamiselta, koska saat kaikki tilaajavastuutietosi kätevästi näkyviin yhdelle raportille. Luotettavan Kumppanin kannattaa myös hyödyntää kumppanuuttaan markkinoinnissa ja tarjouskilpailuissa: läpinäkyvät tilaajavastuutiedot antavat tilaajalle kuvan rehellisesti toimivasta yrityksestä.

Lataa itsellesi käyttöön maksuton markkinointioppaamme ja ota palvelusta kaikki hyödyt irti!

Lataa markkinointiopas tästä


Lue lisää aiheesta