Itseohjautuva yrityskulttuuri kannustaa itsensä haastamiseen

Itseohjautuva yrityskulttuuri kannustaa itsensä haastamiseen-1Aloitin Tilaajavastuulla sisäisessä käytössä olevien sovellusten ohjelmistokehittäjänä alkuvuonna 2013. Jos joku olisi silloin ennustanut, että reilut viisi vuotta myöhemmin tutussa ja turvallisessa työnurkkauksessa napit korvilla koodaamisen sijasta reissaisin ympäri Suomea tapaamassa vieraita ihmisiä, en olisi uskonut sanaakaan. Mitä ihmettä tässä välissä on tapahtunut?

Yksinkertainen vastaus on, että olen kehittynyt ja oppinut paljon uusia taitoja. Tilaajavastuulla alettiin muutama vuosi takaperin soveltaa itseohjautuvaa yrityskulttuuria ja samoihin aikoihin sain tilaisuuden laajentaa toimenkuvaani. Ohjelmistokehityksen ja teknisen asiakastuen lisäksi aloin hoitamaan Tilaajavastuun ohjelmistopartnerien teknistä tukea ja koordinoimaan sähköisten rajapintojemme käyttöä.

Itseohjautuvassa yritysmallissa kukaan ei sanellut ylhäältä päin päivittäisiä työtehtäviäni. Tämä johti kohdallani nopeasti positiiviseen kierteeseen: halusin jatkuvasti oppia tuntemaan partneriyrityksemme ja heidän palvelunsa paremmin, jotta pystyisin Tilaajavastuun puolesta tarjoamaan yhä sopivampia rajapintakyvykkyyksiä ja tukea. Nyt, pari vuotta myöhemmin suurin intohimoni on kehittää kokonaisvaltaisesti partneriohjelmaamme ja partnereillemme tarjottavia palveluita. Olen löytänyt itseni muun muassa järjestämästä oma-aloitteisesti partnerien ohjausryhmän tapaamista.

Itseohjautuva työntekijä johtaa itseään

Miten ihmeessä ohjelmistonörtti päätyi tähän? Miksi en vain tyytynyt istumaan reaktiivisessa moodissa työpisteelläni vastaamassa teknisen tuen sähköpostiin saapuviin yhteydenottoihin? Yksinkertaisesti siksi, että valinta oli minun vastuullani. Omien onnistumisteni (ja epäonnistumisteni) rajat olivat itse määriteltävissä.

Itseohjautuva yrityskulttuuri motivoi laittamaan itseään likoon aivan uudella tavalla. Monessa perinteisessä hierarkkisessa organisaatiossa työssä pärjäämiseen riittää virheiden ja vastuun välttely. Kunhan tekee täsmälleen kuten pomo käskee (eikä vahingossakaan yhtään enempää), on aina joku muu, jota syyttää, jos asiat sattuvat menemään pieleen. Itseohjautuvassa organisaatiossa vastuu oman työn johtamisesta on pitkälti omissa käsissä. Se, jos mikä kannustaa pyrkimään jatkuvasti parempiin valintoihin!

Mukavuusalueen ulkopuolella kehittyy

Omissa oloissaan ja ajatuksissaan viihtyvälle rauhalliselle nörtille uusi sosiaalisuutta vaativa rooli sekä Tilaajavastuun räiskyvä yritys- ja toimistokulttuuri ylipäätään ovat vaatineet roimasti totuttelua, mukautumista ja suoranaisia elämäntapamuutoksia. Olen opetellut vaatimaan suunvuoroa silloin, kun minulla on oikeasti sanottavaa. Olen totuttanut itseni tarttumaan puhelimeen ja soittamaan ihmisille, joiden kanssa en aiemmin ole puhunut. Matkustelemaan eri puolille Suomea tapaamaan ihmisiä, joita en aiemmin ole tavannut. Johtamaan kokouksia ja projekteja, järjestämään työpajoja.

Kaikki ei aina ole tuntunut helpolta tai mennyt putkeen. Epäonnistumiset ovat ylivoimaisesti paras kannustin nostaa tasoa seuraavalla yrittämällä. Koko päivän kestäneen workshopin tai palaverikimaran jälkeen olo on usein kuin tyhjäksi puristetulla ilmapallolla. Silti juuri ne kerrat, kun olen haastanut itseni ja laittanut itseni täysillä likoon, ovat kaikkein palkitsevimmat. Vähitellen puhelimessa roikkuminenkin on alkanut tuntua luontevalta, jopa miellyttävältä.

Mikä saa hakeutumaan epämukavuusalueille kerta toisensa jälkeen?

Ihminen on luultavasti ainoa laji maapallolla, joka järjestelmällisesti koettelee itseään. Mikä saa vaikkapa urheilijan vaihtamaan herkut ja hauskanpidon tiukkaan dieettiin ja puuduttaviin oheisharjoitteisiin? Omien rajojen koetteleminen ja kehittymisen riemu ovat varmasti muutamia merkittäviä motivaation lähteitä. Täytyy kuitenkin vakaasti uskoa valintojensa johtavan johonkin parempaan, jotta päivästä toiseen jaksaa järjestelmällisesti tehdä hankalalta tai jopa epämiellyttäviltä tuntuvia asioita.

Itsensä piiskaamisen epämukavuusalueille täytyy kummuta sisäisestä motivaatiosta, jotta se voisi johtaa pysyviin muutoksiin. Täytyy uskoa, että itsensä kiusaamisella on tarkoitus ja päämäärä. Esimerkiksi joka-aamuinen viiden minuutin istuminen muurahaispesässä karaisee epäilemättä luonnetta ja opettaa kivunsietokykyä. Laajemmalla katsannolla se tuskin opettaa olennaisia kykyjä, joita haluat elämässäsi hallita. Sen sijaan vaikkapa joka-aamuinen keskivartalotreeni tai käsilläseisonta opettaa tasapainoa, vartalonhallintaa ja valmistaa kroppaamme kestämään hieman paremmin pitkän päivän istumatyötä.

Olenko nyt parempi ihminen kuin aiemmin?

Jatkuvan itsensä haastamisen kääntöpuolena ja riskinä on, että omasta itsestään on myös mahdollista eksyä. Kuinka monta asiaa itsestään voi muuttaa ja silti pysyä samana? Toisinaan mietin, miten Jaro viiden tai kymmenen vuoden takaa suhtautuisi minuun. Olisinko idoliainesta vai täysi tyhjäntoimittaja? Olenko nykyään onnellisempi kuin silloin?

En osaa sanoa varmaksi. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi juuri sosiaalisten taitojen kehittäminen on tehnyt minusta paitsi osaavamman ammattilaisen, myös monipuolisemman ihmisen. Lisäksi olen jatkuvan henkisen rääkin myötä huomattavasti valmiimpi kohtaamaan muutoksia ja haasteita elämässäni.

Jaron kirjoitus jatkaa postaussarjaa, jossa kerromme yrityskulttuuristamme ja matkastamme itseohjautuvana organisaationa. Voit tilata blogipostauksemme sähköpostiisi ja pysyt näin ajan tasalla matkamme kulusta. Muut sarjan blogipostaukset löydät täältä.

 


Jaro Lexmond

Jaro Lexmond

Jaro koordinoi tietorajapintojemme käyttöä ja on teknisen projektityön rutinoitunut ammattilainen, joka on tiukan paikan tullen valmis jopa koodaamaan.

Katso kaikki hänen kirjoituksensa