« takaisin

Ensiaskeleeni itseohjautuvassa organisaatiossa

06.9.2019

Ensiaskeleet itseohjautuvassa organisaatiossa

Se meni nopeasti kuin aurinkoinen ja touhukas kesäviikonloppu: kolme viikkoa vastuugrouplaisena. Ensimmäisten päivien tunnelmista parhaiten on jäänyt mieleen tunne siitä, että on oikeasti tervetullut.  Moni myös onnitteli loistavasta päätöksestä liittyä joukkoon ja kertoi itse viihtyneensä erittäin hyvin. On ollut helppoa olla porukassa uutena tulokkaana.

Yrittäjähenkisyyttä yhteisen hyvä eteen

Iso tekemistä ohjaava teema talossa on itseohjautuvuus, josta on julkisuudessa ollut paljon keskustelua jo pitkään. Itse näen, että siinä on yksinkertaisuudessaan kyse yrittäjähenkisyydestä kaikessa tekemisessä työpaikalla. Toki alussa on perehdyttävä yritykseen, yrityksen palveluihin ja lisäksi ymmärrettävä prioriteetit, roolit sekä tavoitteet, ennen kuin voi olla itseohjautuva omien raamiensa puitteissa. Ennakkoon hieman aristelin asiaa ja mietin, että jäänkö sitten alussa ihan yksin. Onneksi aiheeseen sukellettiin kuitenkin jo valmiiksi aikataulutetuissa perehdytyksissä, enkä kokenut jääväni lainkaan oman onneni nojaan. Perehdytys ja aloitus oli kokonaisuudessaan hoidettu loistavasti. Ja se jos mikä saa ihmiselle tunteen, että on tärkeä jo heti alusta asti.

Itseohjautuvassa työkulttuurissa johtaminen on edelleen tärkeää. Itse ajattelen, että toimitusjohtaja on kuin johtotähti, joka näyttää tietä ja tietää minne ollaan menossa. Yhdessä voi sitten miettiä miten sinne päästään. Toimitusjohtaja Lars Albäckin perehdytyksessä ja myös jokapäiväisessä tekemisessä on käynyt selväksi, että hän on häkellyttävän innostunut ja tuskin jättää ketään kylmäksi visioillaan. Ja onhan se mahtavaa: seisoa porukalla sellaisen tavoitteen takana – ja toisaalta sellaisen mahdollisuuden edessä – jolla tähdätään ihmisten hyvinvointiin ja tehdään asioita paremman maailman sekä tulevaisuuden eteen.

Itseohjautuvuutta ja unelmointia

Nykypäivän koulumaailmassa opetetaan nuorille mielestäni erittäin fiksusti itseohjautuvuutta, sillä siellä painotetaan sen tarkoittavan ennen kaikkea yhteisohjautuvuutta, eli sitä, että tehdään yhdessä. Jokaisen on toki itse otettava vastuu omasta tekemisestään kokonaisuudessaan ja johdettava omia aikataulujaan. Tärkeää on tietää, että on olemassa taho, jonka puoleen voi kääntyä eikä tarvitse jäädä yksin ihmettelemään, jos tulee tänka på. Tämä siksi, että vastuunkannolla on toki aina myös kääntöpuolensa, eli on otettava vastuu myös omista rajoista sekä omasta jaksamisesta.

On myös hienoa olla töissä yrityksessä, jossa oikeasti kannustetaan unelmoimaan ja autetaan saavuttamaan unelmat tehden tavoitteista kaikkia hyödyttäviä. Mielestäni täällä ollaan tosi tärkeän äärellä, koska selväähän on, että työntekijän kokemus työpaikastaan heijastuu eittämättä asiakkaan kokemukseen firmasta. Kun saa avoimesti olla kuka on ja jakaa myös unelmansa, niin se luo turvallisen ja luotettavan ilmapiirin myös itseohjautumiselle. Tässä firmassa luottamus onkin olemassa jo heti päivästä yksi, eikä siis ensin tarvitse ”ansaita luottamusta”. Tämä onkin toki varsin luontainen asioiden tila firmassa, jonka ytimessä lepää luottamuksen ympärille kiedotut palvelut.

Kokonaisuudessaan uudesta työpaikastani tulee hyvä fiilis. Jokainen vaikuttaa oikeasti olevan oma itsensä ja tekemisessä näkyy iloa ja virtaa. Työpaikan kulttuuri vaikuttaa rennon päämäärätietoiselta. On kivaa olla tässä porukassa mukana!

Haluatko lukea enemmän itseohjautuvuudesta? Kurkkaa siinä tapauksessa tänne.

Jennin kirjoitus jatkaa postaussarjaa, jossa kerromme yrityskulttuuristamme ja matkastamme itseohjautuvana organisaationa. Voit tilata blogipostauksemme sähköpostiisi ja pysyt näin ajan tasalla matkamme kulusta.


Lue lisää aiheesta