23.10.2019

Uskalla epäonnistua ja muita opetuksia Nordic Business Forumista

Osallistuimme suurella joukolla vuoden 2019 Nordic Business Forumiin. Vaikka Forumissa on kyse maailmaa muuttavasta johtajuudesta, sai sieltä arvokkaita oppeja myös yrityskulttuuriin, sen kehittämiseen ja elämään muutenkin. Mitä tapahtumasta sitten jäi mieleen? Tässä meidän porukkamme ajatuksia:

Lue lisää
08.10.2019

Etätöissä meillä ja maailmalla

Tilaajavastuun toimisto sijaitsee Espoossa Perkkaalla. Aivan kaikki toimistolle eivät kuitenkaan päivittäin saavu, sillä etätyöskentely kuuluu työpaikkamme rutiineihin. Loppuviikosta on jopa muodostunut jo yleinen kukaan ei ole toimistolla -aika, joten perjantaisin tänne eksyneet saavat työskennellä melko rauhassa. Muutama tilaajavastuulainen on myös ehtinyt jo levittää siipensä kauemmaksi. Controllerimme Henri Sorsa otti elämässään rohkean harppauksen muutamalla Helsingistä Turkuun ja teknisen tuen töitä tekevä Marko Vähänen puolestaan otti suunnan Espanjan auringon alle!

Lue lisää

Pysy aina ajan tasalla ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Suosituimmat kirjoitukset

Viimeisimmät kirjoitukset