30.05.2017

Ja tärkein niistä on henkilökortti

Joskus saattaa tuntua siltä, että kortteja on siellä ja täällä. On bussikorttia, ajokorttia, erilaisia kanta-asiakaskortteja, pätevyyskortteja ja kirjastokortteja. Rakennustyömaalla tärkeimmäksi kortiksi nousee henkilökortti. Rakennustyömaalla käytettävällä henkilökortilla pitää näkyä henkilön nimi, veronumero, työnantaja ja kuva. Monilla työmailla henkilökorttia käytetään myös kulunvalvonnassa, joten ilman sitä työmaalle ei pääse.

Lue lisää
23.05.2017

Tilaajavastuulaki ja julkinen sektori

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki vuonna 2016 selvityksen, josta kävi ilmi, että julkisella sektorilla tarvitaan edelleen paljon ohjeistusta tilaajavastuulaista, etenkin logistiikan puolella. Selvityksen mukaan julkisen sektorin logistiikkatilauksien lainvoimaisuutta on viime aikoina pidetty silmällä, ja kohteena on ollut erityisesti koulukuljetuksia, satamia ja sairaanhoitopiirejä. Julkisen sektorin lisäperehdytyksen kannalla oli myös Salon kaupungille vuonna 2016 tehty opinnäytetyö, josta kävi ilmi henkilöstön puutteellinen tietämys tilaajavastuulain velvoitteista ja eri selvitystapojen luomista mahdollisuuksista tehostaa tilaajavastuutietojen seurantaa. Työssä painotettiin harmaan talouden torjuntaa osana julkisen toimijan yhteiskunnallista vastuuta. Kuntalehdessä olleen artikkelin mukaan kunnat myös menettävät vuodessa satoja miljoonia euroja, kun osa verotuloista jää harmaan talouden vuoksi saamatta.

Lue lisää
16.05.2017

Taitorekisteri hallinnollista kuormaa keventämässä

Rakennustyömaan päätoteuttajaksi nimetyllä yrityksellä on monia velvoitteita. Päätoteuttajan on esimerkiksi vastattava työmaan työturvallisuudesta ja työmaan henkilölistan ylläpitämisestä. Lisäksi päätoteuttajan on raportoitava kuukausittain Verohallinnolle työmaalla työskennelleiden työntekijöiden tiedot. Monet verotusmenettelylakiin ja työturvallisuuteen liittyvät velvoitteet kasvattavat päätoteuttajan hallinnollista taakkaa huomattavasti.

Lue lisää
11.05.2017

Rakennusalan tiedonantovelvollisuuden ABC

Kesän korvalla myös rakentaminen kiihtyy. Yhden rakennustyömaan valmistuminen vaatii monen osapuolen yhteistyötä sekä paljon keskinäisiä sopimuksia, ilmoituksia ja muita hallinnollisia töitä. Verotusmenettelylaki edellyttää, että rakennustyömailta ilmoitetaan Verohallinnolle tietoja urakoista ja työntekijöistä. Tätä osaa verotusmenettelylaista kutsutaan myös rakennusalan tiedonantovelvollisuudeksi.

Lue lisää
10.05.2017

Mitä huomioida, kun palkkaat työntekijän rakennusalalle?

Kesä on työntäyteistä aikaa rakennusalalla, ja uusia työntekijöitä rekrytoidaan kiihtyvään tahtiin. Vaikka monesti on kova kiire saada työntekijöitä työmaalle, on hyvä huomioida, että tietyt asiat on oltava kunnossa ennen työmaalle menoa. Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit varmistaa, että palkkaamiesi työntekijöiden osalta on hoidettu lain ja työturvallisuuden kannalta merkittävät asiat.

Lue lisää
09.05.2017

Luotettavien Kumppaneiden työterveyshuoltotietojen päivittyminen

Vuonna 2007 voimaan astunut tilaajavastuulaki velvoittaa tilaajia tarkastamaan, että alihankkijat täyttävät lakisääteiset velvoitteensa. Tilaajavastuulain mukaan tilaajan on selvitettävä esimerkiksi se, onko alihankkijalla verovelkaa. Jos alihankkijalla on palkattua työvoimaa, tilaajan on selvitettävä myös esimerkiksi noudatettava työehtosopimus ja se, onko työterveyshuolto järjestetty. Tarkemman erittelyn tilaajavastuulain edellyttämistä selvitettävistä tiedoista voit lukea täältä. Tilaajavastuulain tarkoituksena on edistää yritysten välistä reilua kilpailua, ja sen noudattamista valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Lue lisää

Pysy aina ajan tasalla ja tilaa kirjoitukset sähköpostiisi

Suosituimmat kirjoitukset

Viimeisimmät kirjoitukset